Leena Meri Perusnaisen ajatuksia

Perussuomalaiset haastavat kaikki kohtuullistamaan perintöverotusta

Perussuomalaiset haluavat merkittävästi kohtuullistaa perintöverotusta. Eduskuntaryhmämme on tänään jättänyt lakialoitteen, jossa vaaditaan parantamaan lesken asemaa sekä perittävän lapsen asemaa tapauksessa, jossa esimerkiksi leski jää hallitsemaan yhteistä kotia.

Perintöveron kohtuullistamisen puolesta ovat puhuneet poliitikot yli puoluerajojen. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on nyt tehnyt aloitteen, jotta voimme yhdessä ryhtyä eduskunnassa sanoista tekoihin.

Haastankin jokaisen kansanedustajan allekirjoittamaan ja äänestäjät patistamaan edustajiaan, sillä suuri osa kansastakin kohtuullistamista vaatii.

Lesken asema kuntoon: yhteisen asunnon arvoa ei saa huomioida

Ensimmäinen lakialoitteessa korjattava epäkohta koskee lesken asemaa. Lesken periessä puolison jää lesken verosta tehtävän vähennyksen jälkeen usein vielä maksettavaa, vaikka omaisuutena olisi vain yhteinen asunto.

On kohtuutonta, että leski maksaa veroa yhteisestä asunnosta, joka on yhteisellä työllä ansaittu ja maksettu puolisoiden kesken. Esitämmekin, että kun leski perii puolisonsa, yhteisen asunnon arvoa ei tule huomioida perintöverotuksessa. 

Kohtuutonta maksaa veroa omaisuudesta, jota ei hallitse

Toiseksi perussuomalaiset korjaisivat perittävän lasten aseman tilanteessa, jossa leski jää hallitsemaan puolisoiden yhteistä kotia. Tällaisessa tilanteessa perillisen asemassa oleva lapsi joutuu joskus ottamaan velkaa perintöverojen maksuun tai pahimmassa tapauksessa jopa luopumaan perinnöstä.

Ei ole oikein joutua maksamaan veroa sellaisesta omaisuudesta, jota ei todellisuudessa saa haltuunsa. Tällaisessa tilanteessa lesken hallinta-aika tulee rauhoittaa verotukselta ja siirtää verotusta siihen ajankohtaan, kun omaisuus siirtyy perintöä saavan lapsen vapaaseen hallintaan

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Samalla voisi poistaa kiinteistöveron vakituisesta asunnosta.

Asumistuki olisi silloin turhaa jakovaraa.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Miksi ette ehdota koko perintöverosta luopumista? Noissa esittämissäsi tapauksissa, jos asunto sattuu olemaan muualla kuin Helsingissä, perintövero on muutamia satasia.

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Max, Suomessakin varallisuus on hyvin epätasaisesti jakautunut - selvästi epätasaisemmin kuin tulot - ja perintövero edes hiukan pyrkii kaventamaan varallisuuseroja. Vero kohdistuu sitä paitsi sellaiseen rahaan, jonka ansaitsemiseksi verotettavan ei ole tarvinnut tehdä mitään. Tilannehan on se, että ankaran palkkaveron vuoksi ihmisellä on kaikkein vähäisin oikeus siihen rahaan jonka hän ansaitsee omalla työllään, periminen on huomattavasti kannattavampaa.

Itse kannatan perintöveron ja muiden omaisuusverojen korottamista ja työn verotuksen alentamista, mutta olen blogistin kanssa samaa mieltä siitä, että esimerkiksi lesken ja lasten asema ei saa olla kohtuuton. Kuten Meri kirjoittaa, ei ole oikein joutua maksamaan veroa sellaisesta omaisuudesta, jota ei todellisuudessa saa haltuunsa.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Menit täysin ohi pointtini: normaaliperheen aunto on yleensä ainoa merkittävä omaisuus ehkä nyt kesämökin lisäksi. Sanotaan vaikkapa, että näiden yhteinen arvo on 300 000 euroa.

1. Kuinka hirveä se perintövero on lapsettoman pariskunnan kohdalla toisen puolison kuollessa? Se on 13% esimerkin 150K:sta.

2. Jos lapsia on vaikkapa kolme, jokaisen veron määrä taitaa olla 10%, siis 50K:sta.

Näillä summilla ei ole valtion kannalta mitään merkitystä, joten verosta voitaisiin hyvin luopua. Noilla summilla ei ole perijöiden kannalta yhtään mitään merkitystä. Eloonjääneen lesken osalta lapseton pari kykenee helposti järjestämään niin, että veroa ei mene lainkaan.

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro Vastaus kommenttiin #8

Perintövero tuottaa valtiolla vuosittain lähes miljardi euroa. Valtava raha siis, mutta kuten Max kirjoittaa, yksittäisen perinnönsaajan osalta summat jäävät varsin pieniksi. Eli selvää korotusvaraa on. Perintöverolla voisi helposti kerätä esimerkiksi puolitoista miljardia, ja näitä rahoja voisi käyttää esim. valtion velanoton vähentämiseen.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #10
Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Perintöveron edellä on aika monta muuta haitallisempaa veroa, joiden kohtuullistamista pitäisi harkita ensin, mikäli verotuksen keventämisen varaa on.

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Vaalit ovat selvästi tulossa ja verotus on satavarma vaalitäky.

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

Niin, perintövero on ongelma kiinteistöjen kuplahintojen vuoksi. Entinen työkaverinikin joutui ottamaan merkittävän kokoisen pankkilainan alle kolmikymppisenä voidakseen maksaa perintönsä. Päällä siinä sitten samaan aikaan mahdollisesti omakin asuntolaina.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Perinteistä oikeistopuolueen retoriikkaa, mikä nyt ei varsinainen yllätys ole. Itse pidän yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannalta tärkeänä, että varallisuuseroja pikemminkin pienennetään, ei suinkaan kasvateta. Eli en kannata linjaanne.

Käyttäjän JonneNkki kuva
Jonne Näkki

Keskituloinenkin maksaa palkkatulosta tuloveroa noin 30%. Ja suunnilleen kaikesta mitä nettopalkalla ostetaan, maksetaan vielä noin 20% arvonlisäveroa valtiolle. Joillain tuotteilla ja palveluilla on tosin alennettu ALV-kanta. Ja jotkut jaksavat valittaa (pienestä) perintäverosta.

Perintöverossa saattaa olla jotain ikäviä piirteitä, mutta kokonaisuutena se on paljon oikeudenmukaisempi ja talouden kannalta vähemmän haitallinen kuin tulo- tai arvonlisävero.

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Kyllä. Perintöveron poisto lisäisi eriarvoisuutta ja syntyperäisiä luokkaeroja. Jo nyt vallitsee valtava epäsuhta työllä ansaitun ja perimällä saadun rahan verotuksessa, eikä eroa pidä ainakaan suurentaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset