Leena Meri Perusnaisen ajatuksia

Mitä Suomi hyötyy haittamaahanmuutosta?

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään, että lastensuojelu törmää pääkaupunkiseudulla yllättäviin ongelmiin vieraskielisten perheiden kanssa. Esimerkiksi kahdeksanvuotias ei tiennyt omaa nimeään, toisessa perheessä teinit pyörittivät yksin perhearkea.

Kulttuurierot maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä ovat suuria. Espoon lastensuojelusta kerrotaan, että on kulttuureja, joissa yhteisö, veljet, siskot ja muut sukulaiset ovat kasvattaneet lasta. Myös viisivuotias on saatettu jättää hoitamaan vuoden vanhaa vauvaa, eikä siinä ole perheen mielestä mitään erikoista.

Ihmettelenkin, että monet tahot haluavat silti lisää haitallista maahanmuuttoa, vaikka ongelmia on monella tasolla jo lapsesta asti.

Kysyn: Miten Suomi hyötyy taloudellisesti, kulttuurisesti tai sosiaalisesti maahanmuutosta, joka maksaa koko ajan enemmän erilaisten palveluiden ja tulkkausten vuoksi?

Voisiko joku, joka puhuu suomalaisten alhaisesta syntyvyydestä ja haitallisen maahanmuuton lisäämisen tarpeesta vastata, miksi tarvitsisimme lisää tällaista maahanmuuttoa?

Miten se vastaa mihinkään ongelmaan, kuten Suomen työllisyyden ja talouden paranemiseen, asumisen hinnan jatkuvaan kallistumiseen, Suomen velkaantumiseen, huoltosuhteen vääristymiin, kulttuurien törmäämisen ongelmiin jne.

Odotan vastausta. En usko saavani perusteltua vastausta. Saahan sitä silti toivoa.

 

Linkki HS uutiseen https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005852596.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

21Suosittele

21 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (70 kommenttia)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Jos nyt käytetään tuon arvolatautuneen termin sijaan sitä vakiintuneempaa termiä humanitäärinen maahanmuutto, niin se sisältänee jo ainakin osittaisen vastauksen kysymykseesi.

Humanitäärisen yksi määritelmä on "hyvää tekevä", joka tarkoittanee sitä, että humanitäärisestä ei välttämättä tarvitse ollakaan hyötyä.

Toki on suotavaa keskustella siitä, kuinka laajaan humanitääriseen maahanmuuttoon suomalaiset ovat halukkaita.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Niin, minusta olisi aika kuumaa kamaa nähdä vertailu siitä miten monta siirtolaista vuodessa mikäkin puolue olisi valmis ottamaan, jos (kun) rajan yli taas rynnitään.

Miksiköhän tällaista vertailua ei ole tehty? Puhutaan kuitenkin helposti miljardeista. Luulisi olevan kuuma puheenaihe.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Niin, jo otsikossa viedään pohja keskustelulta. Ei, Suomi ei hyödy mitään haittamaahanmuutosta, haittakansalaisistaan, haittaveroista, eikä yleensäkään mistään haitallisesta.

Muuten olen samaa mieltä Solakiven kanssa.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Sosiaalisilla tulonsiirroilla rahoitettava maahanmuutto on mieletöntä politiikkaa Suomen ja suomalaisten kannalta, ja johtaa samalla karhunpalveluksena moniin psykososiaalisiin vaikeuksiin maahanmuuttajille itselleen (kuten blogiin linkitetystä HS:n uutisesta hyvin ilmenee), verrattuna pysyttelyyn omassa kulttuuripiirissä ja sukulaisten tukiverkostossa.

Tätä on vain Suomessa sopimatonta sanoa ääneen: leimakirveet alkavat heilua välittömästi jos menee möläyttämään, ettei keisarilla olekaan niitä ylistettyjä uusia vaatteita.

Jos aidosti tavoitellaan humanitäärisyyttä, Suomen on syytä ottaa tällä nimikkeellä maahanmuuttajiksi yksinomaan kiintiöpakolaisina vaikeavammaisia suojelua tarvitsevia: neliraajahalvaantuneita, syvästi kehitysvammaisia, intensiivistä lääkinnällistä hoitoa jatkuvasti tarvitsevia, skitsofrenian vaikeahoitoisista muodoista kärsiviä, kuurosokeita, parantumattomasti vakavasti sairaita jne.

Heidän osansa on monissa maailman maissa vaikea ja epäinhimillinen, eikä UNHCR:n pakolaisleireilläkään heidän tarpeisiinsa voida vastata kuten pitkälle kehitetyn terveydenhuollon Suomessa, joten keskittyminen ainoastaan tähän pysyvästi työkyvyttömien autettavien joukkoon pelkästään lähiomaisineen olisi todellista pyyteetöntä auttamista. Kenenkään ei tarvitsisi kyseenalaistaa heidän avun tarvettaan, eikä heidän huollettaviksi otostaan todellakaan olisi Suomelle minkäänlaista hyötyä. Vuosittain budjetoitua määrärahaa voitaisiin tarvittaessa kasvattaa niin, että se varmasti riittää maksajien enemmistölle hälventämään syyllisyyden tunteita maailman vähäosaisista.

Tämän muutoksen myötä voitaisiin samalla alkaa järjestelmällisesti käännyttää maasta kaikki Geneven pakolaissopimuksen ulkopuolelle jäävät terveet ja työkykyiset paremman elämän etsijät, joita kaivataan paljon enemmän heidän lähtömaihinsa. Heidän elättämisestään koituvilla säästöillä vaikeavammaisten kiintiöt voitaisiin aluksi mitoittaa kustannusneutraalisti. Tällä todellisemmin humanitäärisesti kohdistetulla valinnalla vältettäisiin myös hallitsemattoman maahanmuuton tuomat turvallisuusriskit.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Hannu:"Jos aidosti tavoitellaan humanitäärisyyttä, Suomen on syytä ottaa tällä nimikkeellä maahanmuuttajiksi yksinomaan kiintiöpakolaisina vaikeavammaisia suojelua tarvitsevia: neliraajahalvaantuneita, syvästi kehitysvammaisia, intensiivistä lääkinnällistä hoitoa jatkuvasti tarvitsevia, skitsofrenian vaikeahoitoisista muodoista kärsiviä, kuurosokeita, parantumattomasti vakavasti sairaita jne. "

Tämä olisi sitä todellista auttamista, joka kohdistuisi juuri niihin eniten apua ja suojelua tarvitseviin ihmisraukkoihin. Vielä kun ensimmäisten joukossa olisi lapsipotilaat, niin apu menisi oikeaan osoitteeseen.

Nyt moititaan enimmäkseen vain persujen maahanmuuttolinjauksia. Mutta kun ajattelen omia tuttaviani, jotka kaikki ovat vankkoja kokoomuksen äänestäjiä muutamaa keskustalaista lukuun ottamatta, niin he ovat tässä asiassa lähinnä persujen rinnalla. Ääneen siitä ei kaduilla huudella, kun kaikki mitä persut ehdottavat on jo etukäteen leimattu tyhmiksi, ilman kritiikkiä.

Vertaukset muihin maihin, lähinnä Kanadan pakolaispolitiikkaan ovat heidän mielestään lähinnä oikeita valintoja. Kouluttamattomat, nuoret terveet miehet, jotka luetaan elintasopakolaisten joukkoon kuuluviksi eivät tarvitse pakolaisstatusta itselleen.

Hannu:"Tämän muutoksen myötä voitaisiin samalla alkaa järjestelmällisesti käännyttää maasta kaikki Geneven pakolaissopimuksen ulkopuolelle jäävät terveet ja työkykyiset paremman elämän etsijät, joita kaivataan paljon enemmän heidän lähtömaihinsa. Heidän elättämisestään koituvilla säästöillä vaikeavammaisten kiintiöt voitaisiin aluksi mitoittaa kustannusneutraalisti. Tällä todellisemmin humanitäärisesti kohdistetulla valinnalla vältettäisiin myös hallitsemattoman maahanmuuton tuomat turvallisuusriskit."

Näin ajattelen minäkin. Pitää vain nostaa lääkärien koulutusmäärärahoja, jotta meillä voidaan lisätä huomattavasti lääkärien koulutusta.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Totta kai lääketieteellisesti raskashoitoisimpien valinta kiintiöpakolaisiksi kuormittaisi Suomen terveydenhuoltoa olennaisesti nykyistä enemmän, ja vaatisi lisää panostuksia heistä hoitovastuun ottavien lääketieteen ja hoitoalan eri ammattilaisten kouluttamiseen ja palkkaukseen samoin kuin tarkoitukseen sopivien hoito- ja kuntoutuslaitosten toimitiloihin ja varusteisiin.

Tästä syystä olisi aloitettava poistamalla maasta ne turvapaikan hakijat ja laittomasti maassa oleskelevat, jotka eivät täytä Geneven sopimuksen kriteereitä, sillä asumisperäisen sosiaaliturvan kustantaminen elämän laatunsa parantajille loppuiäkseen Suomessa on kohtuuton ja tarpeeton taakka julkiselle taloudelle. Piirileikki yhä uusilla hakemuksilla jo tehtyjen hylkäävien päätösten jälkeen olisi jo korkea aika lopettaa.

Kustannusneutraali toteutustapa antaisi huoltosuhteen parantumisen myötä liikkumavaraa vaikeavammaisten kiintiöpakolaisten otolle todellisin humanitäärisin perustein vähitellen sitä mukaa, kuin taakka kevenisi aiheettomasti maksettujen sosiaalisten tulonsiirtojen osalta. Toki osa tästä säästöstä tulisi tällöin ohjata em. terveydenhuollon ammattilaisten lisäkoulutukseen kasvaneeseen tarpeeseen vastaamiseksi ja kiintiöpakolaisten lisäyksen olisi edettävä tahdissa lisääntyneen hoitokapasiteetin kanssa.

Kanada toki valikoi maahanmuuttajansa maan pitkän tähtäyksen etua ajatellen, kun taas tässä ehdottamassani mallissa ei ole kyse siitä vaan aidosta humanitäärisyydestä koko loppuikänsä runsaan avun tarpeessa oleville.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #45

Et taida saada Hannu yhtään ainoata vastausta kommenttiisi näiltä ns. hyviksiltä. Ei saisi häiritä ja vain sekoittaa heidän yksioikoisia ajatuslinjojaan:)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #47

Ehkäpä vaikeavammaisuus ei olekaan humanitäärisyyden kohteena mediaseksikästä...

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #48

Niinpä, ja vaikeavammaisten pakolaisten ottaminen nuorten ja terveiden miesten tilalle ei heitä kiinnosta. Vammaisista ei tietysti olisi missään heidän elämänsä vaiheessa hyötyä myöskään työmarkkinoilla, mutta se olisi kuitenkin todellista auttamista juuri niitä kohtaan, joita pakolaisleireillä ei voida mitenkään auttaa.

Heidän kärsimyksensä ovat todellisia ja kuten yleisesti tiedetään, niin kaikista lääkkeistäkin on pulaa, jos niitä yleensä on siellä lainkaan.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #62

... tai sitten ei kiinnosta lähteä arvottamaan ihmisten avuntarvetta vaan halutaan auttaa kaikkia jotka apua tarvitsevat.

Apuahan tarvitsevat niin vammaiset, sodan kauhuja pakenevat kuin mielenterveysongelmista kärsivät asunnottomat alkoholistimiehetkin.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #63

Totta, apua tarvitsevat hyvin monet ihmiset - arvottaminen on kuitenkin minusta tärkeää, kun meidänkin maamme resurssit ovat kuitenkin rajalliset.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #64

Avuntarpeen arvottaminen johtaa liian helposti siihen, että apua saavat söpöt mutta ei hieman karheammat. Esimerkiksi "karhunpoika sairastaa" mielikuvilla ratsastava sairaiden lasten auttaminen koetaan hellyttäväksi mutta kukaan ei järjestä poppareille rahankeräyskeikkoja stadioneille mielenterveysongelmista kärsivien asunnottomien alkoholistimiesten auttamiseksi.

Tarpeeksi hellyttävien avustusvirtaa ei tyrehdytä edes vaikka rahat päätyvät piiloon erilaisiin säätiöihin ja varsinaisille avustettaville heruu vain muruja. Minä karsastan tuollaista arvottamista sillä sellaiseen rahastukseen meidän resurssiemme rajojen ei todellakaan pitäisi antaa myöten.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #65

Alkoholin ja huumeiden aiheuttamat aivovauriot ovat tottakai merkittävä osa vaikeavammaisuutta, ja niiden vaikutuksessa eri tavoin itsensä teloneet ja elinikäisesti psyykkisesti ja neurologisesti vaikeasti sairastuneet ovat monin tavoin autettavia. Terveet ja söpöt subjektiivista avun tarvettaan hellyttävästi ilmoittavat nuoret työkykyiset miehet voisivat hyvin palata etsimään parempaa elämää kotimaistaan, mutta kaikin mokomin otettakoon UNHCR:n pakolaisleireiltä Suomen kiintiöön myös itse aiheutetuilla syillä pysyvästi työkyvyttömät ja hoidollisesta avusta riippuvaiset, niin karheat kuin sieltä vain suinkin löytyy.

Tässä ei puhuta nyt mistään avustusvirroista säätiöille, vaan ihmisten siirtämisestä loppuiäkseen Suomeen humanitäärisin perustein.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #66

Asunnottomien alkoholistien vammojen ja sairauksien syy-seuraus -suhteet mennevät pääsääntöisesti toisin päin. Ainakin I.Taipaleen selvitysten mukaan alkoholiongelmaisilta useinkin löytyy joko synnynnäisiä tai varhaisessa vaiheessa saatuja aivovammoja ennen syrjäytymistä ja alkoholismiin sairastumista.

Otin avustusvirrat esimerkkinä mihin söpöyden avulla suuntautuva hyväntekeväisyys helposti johtaa.

Mistä Mononen on saanut päähänsä loppuiäkseen Suomeen siirtämisen? Mitä väestönsiirtoja ja "lopullisia ratkaisuja" hänellä on mielessään? Emmekö kannatakaan enää ihmisten vapaata liikkumista ja siten myös täältä turvaa hakeneiden oikeutta jatkossa itse päättää mihin haluavat mennä?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #67
    "Emmekö kannatakaan enää ihmisten vapaata liikkumista ja siten myös täältä turvaa hakeneiden oikeutta jatkossa itse päättää mihin haluavat mennä?"

Etkö lukenut, mitä nekin, jotka eivät saaneet turvapaikkaa lausuivat:
- Mehän ei Suomesta lähetä mihinkään!

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #67

Menipä syy-seuraussuhde aivovaurioiden ja päihteiden tai huumeiden käytön osalta kummin päin tahansa, se on kokonaan epärelevanttia tässä kontekstissa, jossa tarkastellaan vaikeavammaisuutta ja raskasta hoidon tarvetta lopputuloksena mistä tahansa, perusteena myöntää henkilölle humanitäärisin syin oleskelulupa Suomeen ja sen myötä automaattisesti tuleva asumisperusteinen sosiaaliturva ilman takarajaa.

Vaikeavammaisuuden ja söpöyden keskinäistä yhteyttä minun on tässä kyllä vaikea hahmottaa.

Humanitäärisistä syistä ihminen hakeutuu Suomeen omasta (tai häntä edustavan henkilön) hakemuksesta vapaaehtoisesti, ja käsittääkseni sen oikeuden saaneista noin 100 % käyttää tätä oikeuttaan loppuikänsä. Jos Myyryläisellä on asiasta parempaa vastakkaista, täsmällistä tietoa, otan kiitollisena vastaan korjatun tiedon sekä täsmällisistä tilastoista että niiden lähteestä.

Vaikeavammaisten hoito on siinä määrin vaativaa, työlästä ja kallista, että hyvin harvoissa maailman maissa siitä on ylitarjontaa tai edes riittävää tarjontaa sen lääketieteelliseen tarpeeseen nähden, varsinkaan suomalaisella hoidon tasolla. UNHCR:n pakolaisleireillä tilanne ei ole lainkaan parempi.

Totta kai Suomesta saa ja pitää aina saada lähteä vapaasti, mutta olisin kovin hämmästynyt sellaisesta tilanteesta, jossa omasta tai täysivaltaisen edustajansa hakemuksesta Suomeen humanitäärisistä syistä otettu vaikeavammainen tai hänen täydessä ymmärryksessä oleva holhoojansa pyrkisi hylkäämään tällaisen tarjouksen jatkumisen loppuun saakka vastoin asianosaisen etua. Mahdotonta sekään ei tietysti olisi, mutta kovin yllättävää.

Mihinkään lakiin ei perustu "täältä turvaa hakeneiden oikeus jatkossa itse päättää mihin haluavat mennä", sillä maahantulo- ja oleskelulupiahan myöntävät suvereenit valtiot. Suomesta turvaa hakeneiden liiallisen poistumisen sijaan olennaisesti suurempi ongelma on laiton maassa oleskelu vielä hallinto-oikeudessa vahvistetun lainvoimaisen kielteisen oleskelulupapäätöksen jälkeen.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #69

Monoselta ja Rautiaiselta meni (taas) ihan ohi. Mononenhan kirjoitti: "Tässä ei puhuta nyt mistään avustusvirroista säätiöille, vaan ihmisten siirtämisestä loppuiäkseen Suomeen humanitäärisin perustein."

Puutuin tuohon ihmisten siirtämiseen loppuiäkseen. Se ei saa olla mikään "lopullinen ratkaisu" eikä "siirtämistä" vaan asuinpaikan valitseminen pitää perustua ihmisten vapauteen, ihan PL:n 9 §:n mukaan ja hengessä.

Vammaisten auttamisesta olen samaa mieltä, että heitä tulee heitä ihan taatusti auttaa mutta he eivät ole ainoita apuatarvitsevia. Meidän on autettava kaikkia avuntarvitsijoita jotka meiltä tulevat apua hakemaan JA sen lisäksi mentävä auttamaan niitä jotka eivät pääse tänne meidän luoksemme. Vammaiset kuuluvat pääsääntöisesti jälkimmäiseen ryhmään. En kuitenkaan ole nähnyt vammaisten avunsaannista niiin suurta huolta kantavien tehneen elettäkään jotta heille apua oikeasti saataisi. Kyse älämölöstelyssä heidän puolestaan siis lienee enemmän itsekästä avunantamisen yleistä vastustamista kuin aitoa huolta heidän kohtalostaan.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #70

Kysymykseen siirtymisestä loppuiäkseen jo kertaalleen vastasin edellisen viestini (# 69.) toiseksi viimeisessä kappaleessa – en valitettavasti osaa enää selventää sitä siitä Myyryläisen tarvetta vastaavasti.

"Meidän on autettava kaikkia avuntarvitsijoita jotka meiltä tulevat apua hakemaan" on periaate, jota Myyryläinen voi kaikin mokomin soveltaa henkilökohtaiseen talouteensa julkistaen samalla yhteystietonsa avunhakijoille.

Tämä periaate soveltuu Suomen valtiolle vain sillä ehdolla, että hyväksytään osalle avunhakijoista parhaaksi avuksi neuvo palata kotiinsa, koska apua tulevat hakemaan monet, jotka kykenevät auttamaan itseään siellä paremmin kuin kukaan täällä. Avun hakija ei ole sama asia kuin avun tarvitsija, ei myöskään humanitäärisessä mielessä.

Suomen valtiosta puhuttaessa pidän etusijalla avustamisen kohteiksi niitä, joiden avun tarve on kiistattomin, jos kerran avun peruste on humanitäärinen ja siihen on resursseja rajallisesti.

Myyryläinen älämölöstelee kaikkien niiden puolesta jotka vain keksivät hakea apua, mutta eleiden tekemisessä lienemme jokseenkin tasoissa. Itsekkyyden ja aidon huolen määriä en lähde arvailemaan palstakeskustelujen pohjalta.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Siinä vaiheessa kun varsin maltillisena pitämäni perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja otsikoi haittamaahanmuutosta voi vain todeta että vaalit lähestyvät ja aseet on valittu. Mitäs sitä kainostelemaan, ensi kerralla sitten "haittamaahantunkeutuminen".

"Mitä hyötyä on haitasta", jaa-a.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

En ole ollenkaan innostunut haittamaahan tunkeutumisesta.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Oliko Rautiainen fiksu kommentti? Sun tapasi on heittää väsyneitä vitsejä 70-luvulta. Aika on toinen, mukaudu siihen. Voit bannata mut omista blogeistas. Niinkuin teit kun sanat ei riitä. Varsinkaan basistilla.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Haittamaahanmuutossa pyritään ”integroitumaan” valtion ja kuntien kautta veronmaksajan lompakkoon, kun työperäisessä maahanmuutossa pyritään ”integroitumaan” omaan lompakkoon ja samalla yhteiskuntaan.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Maahanmuuttajat näyttivät taitonsa"

tuo Hesarin kulttuuripalstan otsikko osoittaa, miten kipeästi valtamedia kaipaa jotain positiivista sanottavaa maahanmuutosta. Juttu liittyi viimeisimpään RSO:n konserttiin ja orkesterin uusiutuneeseen kokoonpanoon. Ko. konsertin nähneenä voin kertoa, että nämä maahanmuuttajat eivät ole tulleet Suomeen Haaparannan kautta tp-shoppailijoina. Lahjakkaat muusikot ovat kaukoidästä, ei yhtään somalia tai arabia.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Perussuomalaisilta ilmestyi juuri koulutuspoliittinenohjelma, löytyisikö sieltä lääkkeitä maahanmuuttajien integroitumiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Itselläni on pääosin myönteisiä kokemuksia maahanmuuttajista ja heidän työpanoksestaan esimerkiksi iäkkään äitini hoitajina.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Pidä ko. hoitajista kiinni. Olet onnenmanu.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Odotan tähän joukkoa kommentoimaan, kuinka kulttuurit ovat arvokkaita, ruokineen, taiteineen sekä vaatetuksineen. Tavoista ja tottumuksista ei saa puhua, koska se on kulttuurin aliarvoistamista, tai jotain. Sitähän se kulttuuri on, hyvää ruokaa ja mukavia naapureiden pelihetkiä.

Mervi Eskelinen

Taloudellinen hyödyttömyys. Sosiaali- ja terveysalalla on nostettu esille työvoimapulaa ja huudetaan ulkolaista työvoimaa apuun. Ongelmaksi muodostuu kielitaito. Suomen kieli vaatii yleensä useamman vuoden kieliopinnot selviytyäkseen sosiaali- ja terveysalan työtehtävistä. Puhutaan paljon kulttuurien huomioivasta asenteesta ikäihmisiä kohtaan. Tietty hyvä niin jos se toteutuu mutta se ei auta jos pyydetään vaipan vaihtoa ja tuodaan maitoa. Tai tarvitsee antaa ruokaa niin annetaankin insuliinia.

Kulttuurinen hyödyttömyys. Näkisin enemmän mitä se voi olla Suomessa ja erilaisten suomalaisten kultturien välillä. Olen kiinnostunut miten esimerkiksi maaseutuyrittäjiä tuetaan ja kannustetaan nousuun. On monta monta menestystarinaa on esim.Länsi-Suomessa. Näistä olen kiinnostunut ja näen hyödyn koko Suomelle.

Sosiaalinen hyöty/hyödyttömyys. Silloin kun vuorovaikutus ei perustu ammatilliseen toimintaan niin hyötyä varmaan on. Olemmeko kuitenkaan valmiita maksamaan miljardeja pelkästään hyvän päivän jutustelusta. Minä en halua hukata veroeurojani siihen, että joku tuolta kaukaa tulee meille tänne juttelemaan jonnin joutavia mukavia.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Olin tuossa muutama vuosi takaperin vanhainkodin dementiaosastolla jonkin sortin aktivointireissulla (tai miksi sitä silloin nimitettiinkään?). Siellä oli oikein mukava filippiiniläinen hoitaja, jonka kanssa jutustelimme englanniksi, laiskuuttamme. Aika pian joku muista hoitajista muistutti, että olisi hyvä vaihtaa suomeksi jotta tämä filippiiniläinenkin oppisi kunnolla suomea. Täysin totta. Toivottavasti hän jo osaa hyvin, kuten myös hänen miehensä. Lapsista ei tarvitse arvailla, lapset omaksuvat asuinmaansa kielen helposti, elleivät vanhemmat aktiivisesti sitä yritä estää. Siitäkin tiedän tapauksia.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Peliteoria

Ja agentteja tässä ovat unionin jäsenvaltiot. Sitä kansainvaelluksen kuluja tasataan eri tavoin, mm. ottamalla osa väkeä sisään ja eteläiset jäsenvaltiot ovat suuremmissa vaikeuksissa kuin me.

On katsottu että yhteinen intressi on toimia yhdessä unionina ja siinä sitten joutuu sietämään kaikkea ikävää. Vaihtoehtona olisi hajaannus jolloin suurvaltapolitiikkaa ajava idän asemahti käyttäisi imperiumin rakentamiseen hajota & hallitse periaatteen mukaisesti: https://en.wikipedia.org/wiki/Divide_and_rule

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ihan kelpo otsikointi, joskin ehkä vähän johdatteleva.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Vastenmielistä on kategorisesti puhua haittamaahanmuutosta, haittaihmisistä.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Meri paheksuu, että viisivuotias on mahdollisesti laitettu katsomaan pienempiensä perään. Muistelen omasta lapsuudestani sellaisen olleen ihan tavallista siihen maailmanaikaan ihan valkoihoisten kantasuomalaistenkin keskuudessa. Eikö sellainen olisi paluuta persukoiden kaipaamaan "vanhaan hyvään aikaan", sellaiseen jolloin naiset ja miehet tiesivät paikkansa, talvella oli hyvät hiihtokelit ja läski valkoista.

Minusta vastuun opettaminen ja yhdessä muiden kanssa kasvaminen ei ole lainkaan haitallista vaan monellekin liian kauan pumpulissa pidetylle sellainen sierätyshoito oli ollut ja olisi edelleenkin ihan paikallaan.

Meillä olisi siis oppimista vierailta kulttuureilla kunhan teemme sen älyllä emmekä haitallisella älämölöllä.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

5-vuotias vauvan vahtina. Selvä. Toivottavasti siulla ei ole lapsia.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Mara kyselee lapsistani. Kaksi on, jo aikuisia. Ihan normaaleja heistä kaikesta päätellen tuli koska kumpikaan ei ole persu ja muihinkin suhtautuvat kriittisen tarkkailevasti.

Viisivuotiaan laittamisessa kenenkään tai minkään vahdiksi tai yleensä tekemään jotain, ratkaisee millainen viisivuotias, millaisessa tilanteessa, millaisissa olosuhteissa, miten kauan j.n.e. Ei pelkkä ikä sinällään.

Oleellistahan on opettaa vastuuta ja tekemistä sekä suvaitsevaisuutta on, että oppiminen tapahtuu sopivissa erissä, sopivan luotettavissa olosuhteissa ja sopivasti haastavina tilanteina sekä tietysti, että onnistumisen myös huomataan ja epäonnistumisista saa sopivasti rakentavaa palautetta. Paitsi tietysti persuleilla jossa kaikki menee mustavalkoisen kautta joko/tai.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara Vastaus kommenttiin #18

Mietihän nyt uudestaan, jätetäänkö Suomessa vauvat ja 5-vuotiaat keskenään? 5-vuotiastakaan ei jätetä vielä yksin. Ja hei, tällä ei ole mitään tekemistä perussuomalaisuuden kanssa. Teet itsesi naurettavaksi.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara Vastaus kommenttiin #18

Maailma menee eteenpäin. Itse tunnut kannattavan 5-vuotiaan yksin jättämistä, "että oppii vastuuta". Haloo!!!!

Mietipä nyt hetki vielä oikein kovasti ja vastaa sitten voiko 5-vuotiaan jättää vauvaa hoitamaan.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #38

Maralla ei ilmeisesti ymmärryshalu riittänyt? En kuitenkaan, ainakaan vielä, halua epäillä hänen kykyään siihen.

Minä kirjoitin kasvatuksesta jossa vastuuta opetetaan sopivina annoksina pienestä pitäen ja pienille tehtäviä annettaessa otetaan huomioon heidän kykynsä ja tilanteet joihin heidät laitetaan haasteita kohtaamaan.

Sellaisessa kasvatuksessa myös täällä Suomessa aiemmin saatettiin jättää lapsia keskenään tilanteisiin joissa isommat katsovat pienempien perään. Siinä ei vielä 1960-luvullakaan nähty mitään pahaa, saati sitä aiemmin.

Vasta sen jälkeen lapsosemme ja vanhempamme on mädätetty niin, että isojakaan lapsia ei voi jättää hetkeksikään vahtimatta tai antaa heidän nähdä paljasta pintaa tai muuta mitä reaalimaailmassa tapahtuu. Varsinkaan murrosikäisiä ei saisi laittaa opettelemaan mielipiteiden ilmaisemista. Näyttäisi siltä, että varsinkin persulit haluavat vaalia tuota mädätystä.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

HS:n artikkeliin näkyy päässeen jälleen omituinen väite sellaisesta, että jossain kielessä ei olisi jotakin suomea vastaavaa sanaa. Ei välttämättä olekaan, mutta asian voi ilmaista muutenkin.

Väite oli, että vietnamissa ei ole sanaa ”huoli”. Kyllä on. Esimerkiksi ”älä kanna huolta” on ”Đừng lo” (en saa kirjoitettua pienellä kirjaimella).

Pitäisikö näille monien kulttuurien parissa työskenteleville opettaa jotakin näistä kulttuureista?

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kiitos tiedosta Max, minä jo ehdin Hesaria lukiessani ihmetellä miten noinkin yleinen sana ei kuuluisi kaikkien aasialaisten sanastoon.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Otsikko ilmaisee taas sen, miksi perussuomalaisten kannatus laskee koko ajan.

Asenteellinen, vihamielinen, eriarvoistava ja tietämätön puolue.

Siksipä suomalaiset eivät tällaista enää äänestä.

Juu, tottakai kannatusta on hieman alle 10% , mutta sen verran aina on kansassa vatipäitä, jotka uskovat ufoihinkin.

Surullinen lahko.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Tanska laittoi rajalle "täynnä" lapun eikä ota enää kiintiöpakolaisia. Saman vois tehdä myös täällä niin pitkäksi aikaa että tähän menneessä tulleet kielteisen päätöksen saaneet on poistettu ja myönteisen kotoutettu työelämään.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kansa sen vaaleissa päättää, ei usarin blogit :)

Näyttää haaveet vähän heikolta galluppien perusteella.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Niin eikö olekkin mielenkiintoista että Tanskassa vaaleilla valittu hallitus teki päätöksen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #23

Ei se oo niin mielenkiintoista, monessa muussakin maassa hallitukset tekee päätöksiä, mutta me kuitenkin asutaan Suomessa, ja täällä sitten mennään omalla tavalla.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Mutta kun ei saisi narrata ja sellainen lappu Suomen rajalla oli narraamista. Tänne mahtuu kaikki jotka tänne nuivaston ja räntäsateiden keskelle haluavat tulla.

Terveisin postmoderni äärisuvakki punaviheriäisestä monikulttuurikuplasta

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Ritala: "Surullinen lahko".

...että vielä tanskalaisetkin:)

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Ei Suomi mitään hyödy, muutamat hyvissä asemissa olevat hyötyvät taloudellisesti, ainakin lyhyellä tähtäimellä.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Tämä valitettavasti on niin totta.
Yleensä käsitteeseen auttamishaluun ei liitetä bisnestä, sellaista voisi kutsua hädänalaisen hyväksikäytöksi.

Jos on halua auttaa niin se tietenkin pitää tehdä omakustannushintaan.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Tuskin kukaan on tänne aivan hirveästi haluamassa pakolaisia, se on täysin vääristynyt kuva mitä eräs puolue viljelee. Niitä on nyt tänne kuitenkin tullut, mutta erään puolueen propaganda ei ole mitenkään auttamassa pakolaisiin suhtautumista ja sitä integroitumista. Maahanmuuttokriittinen voi olla muullakin tavalla.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Hyvä, että persut palasivat nyt tähän vakioaiheeseen, koulukysymys olikin jo pikkuhiljaa kaluttu.

Tämä se se, mikä persuille sopii, tähän aiheeseen kaikki persulahkolaiset yhtyvät ylväin rinnoin.

Onko muuten nyt joku kauhea ryntäys meneillään, kun tämä persujen huoli taas tuli pinnalle, onko rajalla jonoja ja vastaanottokeskukset täynnä, vai onko tämä vain sitä normaalia kauhistelue, että jos, että jos.....

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Kannatus sukeltaa, vaalit lähestyy, kannatus sukeltaa edelleen, jotain tarttis tehdä, tarjolla on vanha oljenkorsi josta aiemminkin on saanut puhallettua iisoja kuplia.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Kannatus sukeltaa, vaalit lähestyy"

Kannatus sukelsi koska perussuomalaiset (siniset) eivät hallituksessa tehneet mitään haittamaahanmuuton estämiseksi.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Sukelsi - sukeltaa edelleen

Kauanko voi vedota yli vuosi sitten tapahtuneeseen?

Miksi kannatus edelleen laskee, jos kaikki on nyt persuissa hienosti?

No siksi, koska persut ovat yhde asian puolue, jonka uskottavuus on Huhtasaaren ja Halla-ahon myötä menetetty.

Sinne se vaipuu pikkuhiljaa rkp:n tasolle

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Unohditko Ritala kokonaan nyt pakkoruotsin? Ei se niin helpolla unohdu kuin luulet:)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Perussuomalaisten kannatus sukelsi 2015 kun puolue oli mennyt hallituksessa laittamaan lisää rahaa Kreikkaan ja päästämään rajan yli 32 000 vaeltajaa. Dementikko ei varmaan muista että tästä syystä puolue repesikin.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Lukekaapa Hannu Monosen (3) kommentti uudestaan ajatuksella ja sydämellä. Tässä vielä pieni osa kirjoituksesta muistin virkistämiseksi, jos ei viitsi alkuun enää mennä.

Hannu:
"Heidän osansa on monissa maailman maissa vaikea ja epäinhimillinen, eikä UNHCR:n pakolaisleireilläkään heidän tarpeisiinsa voida vastata kuten pitkälle kehitetyn terveydenhuollon Suomessa, joten keskittyminen ainoastaan tähän pysyvästi työkyvyttömien autettavien joukkoon pelkästään lähiomaisineen olisi todellista pyyteetöntä auttamista. Kenenkään ei tarvitsisi kyseenalaistaa heidän avun tarvettaan, eikä heidän huollettaviksi otostaan todellakaan olisi Suomelle minkäänlaista hyötyä. Vuosittain budjetoitua määrärahaa voitaisiin tarvittaessa kasvattaa niin, että se varmasti riittää maksajien enemmistölle hälventämään syyllisyyden tunteita maailman vähäosaisista."

Voiko joku olla tästä eri mieltä?? Toki Ritala voipi, mutta hän taitaa olla poikkeus:) ?

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Luettiin sydämellä. Pitääkö kaikesta olla hyötyä? Totta kai kaikessa pitäisi olla järki ja huiputtajia aina löytyy jotka käyttää hyväsydämisiä hyväkseen. Sille ei voi mitään, ihminen on hyvin rajoittunut eläin ja hyvin erimuotoinen, toiset lähettää raketteja kuuhun, toiset huijaa ja varastaa. Toiset valehtelee, toiset uskoo jumalaan ja toiset johonkin järjettömään yhden asian puolue-aatteeseen.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Tästähän Jyrki olisi juuri eniten hyötyä itse vammaisille pakolaisille....Hyvä kun luit sen sydämellä, se on aina hyvä ottaa mukaan kun yritetään parhaaseen tulokseen päästä.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen Vastaus kommenttiin #44

Ok. Mutta en voi sietää tämänkään blogin otsikkoa, haittamaahamuutto, eli haittaihmiset.. Näinkö Leena Meri määrittelee ihmiset? Vastenmielistä politiikkaa kun mennään ihimisiin ja mikä on niiden uskonto. Hörhöt oikein innostuu, matut on hyvä kohde. Kiitos persujen.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Vaikeavammaisuudella ei ainakaan pysty huiputtamaan, sen voi päätellä maallikkokin ja ammattilainen usein jopa yhdellä silmäyksellä. Onko siinä monikulttuurisuutta ihannoivien kaipaamaa "sykettä ja värinää", onkin sitten toinen juttu.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #46

"Väriä ja värinää katukuvaan!" Sitä kalpea Pohjola eniten kaipaa.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen Vastaus kommenttiin #50

Voi jeesus kuinka typerä kommentti. Mene vanha äijä kammioosi ja yritä keksiä jotain fiksumpaa sanottavaa....no ei kai basistilta voi enempää vaatia.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara Vastaus kommenttiin #53

Miten meni kommentointi noin niinku omalta osalta?

Käyttäjän MattiKouri kuva
Matti Kouri

Kaipa tämä "hyödytön haittamaahanmuutto" on sitten otettava virallisena persujen toimintamallina, koska sen kirjoittaa eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

Eipä sitä paljon kauemmaksi inhimillisyydestä voi enää poiketa. Ehkä tämäkin linja jonkin verran kannatusta saa. Vahinko sinänsä!

Kun maahanmuutto käsityksenne mukaan on hyödytöntä, niin paljonko teidän persujen mielestä Suomen pitäisi saada yhdestä päänahasta, jotta se muuttuisi ei-hyödyttömäksi?

Siis kysyn tässä vain ihmisen päivän hintaa!

Te olette varmasti määritelleet sen, kun hyödystä ja hyödyttömyydestä puhutte!

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Persujen toimintamalleista en ole perillä, siksi esitänkin omani viestissä # 3.

Mitä mieltä olet humanitäärisen perusteen oleskeluluvalle rajaamisesta koskemaan pelkästään vaikeavammaisia kiintiöpakolaisia, ja paremman elämän tavoittelijoiden käännyttämisestä? Aidot pakolaiset Geneven sopimuksen tarkoittamassa mielessä olisivat tottakai oikeutettuja turvapaikkaan Suomessa siksi aikaa kuin se on tarpeen. Ja laittomasti maassa oleskelevat tulee poistaa maasta, jotta lain henki ja kirjain toteutuu.

Minun ehdotukseni perustuu aivan takuuvarman hyödyttömyyden suosimiseen – kelpaako?

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Kerro ensin oma hintasi ihmiselle. Koska kukaan meistä ei ole syytön oman edun tavoitteluun sen sijaan että tekisimme töitä 24/7 jotta kaikilla maailmassa olisi hyvä olla. Tämän valossa jeesustelu siitä että joku toinen arvottaa ihmisiä on mielestäni tekopyhää.

Etenkin persuja koskevissa keskusteluissa tuppaa unohtumaan, että me ihmiset ollaan aika samanlaisia. Ironisesti, persut tuntuvat muistavan tämän paremmin. Se on varmaan se sädekehä joka sokaisee.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Suomeen ja Eurooppaan on otettu enemmistönä vahvoja nuoria miehiä ja yleensä hyväkuntoisia ihmisiä. Siis hyvin valikoivaa humanitaarista ihmisrakkautta.

Ihmismieli on sellainen ollut kautta aikain, mitä hän hyötyy toisesta ihmisestä tai mitä yhteisö hyötyy ja varsinkin Politiikka. ihmisrakkaudesta siinä ei ole kyse, kun tarkastelee paljonko on maailmassa köyhyyttä ja pakolaisuutta.

Ihmisellä on tässä valossa aika pieni hinta. Siksi on lopetettava tälläinen valikoiva humanitaarinen auttaminen / muuttoliike ja maailman keskitettävä pääpaino kohde maiden ongelmien ratkaisuun ja edistämään kehitystä koulutukseen, terveyteen, investointeihin, työpaikkoihin jne.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Siirtolaiset itse katsovat juuri hyötynäkökohtia, eli minne maahan Euroopassa mennä kun rajat ovat auki. Viro eikä Baltian maat eivät käy koska siellä saa surkeasti liksaa, siis Suomeen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset