*

Leena Meri Perusnaisen ajatuksia

Kansan oikeustaju ei vastaa rangaistuskäytäntöjä

Eduskunnan lakivaliokunta on 3.3.2015 hylännyt kansalaisaloitteen rattijuoppojen rangaistusten kiristämisestä.

Kansalaisaloite rattijuopumustuomioiden tiukentamisesta keräsi yli 62 000 allekirjoitusta. Aloitteen laati lapinlahtelainen Jorma Sonninen, jonka 11-vuotias tytär kuoli ja 16-vuotias tytär loukkaantui vakavasti rattijuopon aiheuttamassa onnettomuudessa vuonna 2012. Siinä mm. vaaditiin rattijuopumuksen yhteydessä aiheutettu kuolema rangaistavaksi tappona. Nythän ne usein tuomitaan törkeänä kuolemantuottamuksena.

Asiantuntijat katsovat, että törkeän rattijuopumuksen, törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja törkeän kuolemantuottamuksen yhdistelmästä voi jo tuomita yhdeksän vuotta vankeutta. Laki myös mahdollistaa tahallisen kuolonkolarin tuomitsemisen tappona.

Selvitysten mukaan tiedossa ei ole, että rattijuoppojen kuolonkolareita olisi tuomittu tappoina. Tilastokeskuksen selvitys kertoo, että törkeään kuolemantuottamukseen syyllistyneistä 9 rattijuoposta 7 tuomittiin ehdottomaan vankeuteen käräjillä vuonna 2012. Tuomioiden keskipituus oli 2 vuotta ja 4 kuukautta.

Niin tässä kuin monissa muissakin rikoksissa, esimerkiksi seksuaalirikoksissa, kansalaiset katsovat, että rangaistusten tulisi olla kovempia ja ehdottomia vankeusrangaistuksia tulisi antaa henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa useammin..

Myös tuomioistuimia usein syytetään liian lepsuista rangaistuksista. Ainoa keino vastata tähän on rangaistusasteikon kiristäminen, eli lainsäätäjä nostaa asteikkoa siten, että tuomioistuinten on annettava kovempia rangaistuksia.

Rangaistusten kiristämistä vastaan perusteluna usein todetaan, etteivät kovemmat rangaistukset juuri vaikuta rikosten ennaltaehkäisyyn ja, että henkilö tulisi ensissijaisesti ohjata hoitoon.

Ehkä näinkin, mutta itse katsoisin että rikoksen rangaistuksen tulee aina olla suhteessa teon moittavuuteen ja vakavuuteen. Tästä syystä rangaistusten tulee koveta rikosten kohdistuessa henkeen ja terveyteen. Rangaistusten tulee myös vastata kansan oikeustajua.

Itse olisin valmis koventamaan näissä rikoksissa rangaistusasteikkoa. Se ei tarkoita sitä, ettei henkilön ongelmia voida samalla yrittää hoitaa tulevien rikosten ehkäisemiseksi.

Linkit aiheeseen:

Iltasanomien uutinen 3.3.2015 eduskunnan valiokuntakäsittelystä

Iltasanomien uutinen 17.3.2014: tilastoa ja asiantuntijanäkemyksiä

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat